Retki Malmin hautausmaalle
Kävelyretki Malmin hautausmaalla
Ammattiosasto 819 teki tänä vuonna hyväntekeväisyyskävelyretken Helsingin Malmin hautausmaalle. Tälläkin kerralla kierroksen tuotto lahjoitettiin nuorten mielenterveystyön hyväksi. Tällä kerralla väkeä olikin saapunut runsaasti kuulemaan tarinoita hautausmaasta, sen historiasta ja sieltä viimeisen leposijansa saaneista henkilöistä.
Malmin hautausmaa on hautausmäärältään maamme suurin hautausmaa. Tämän laajan puistomaisen alueen historia juontaa juurensa aina vuoteen 1894 ja siellä lepää noin 200 000 vainajaa. Kierroksemme aikana tutustuimme muutaman kuuluisan henkilön elämään, mutta samalla myös Helsingin historian moninaisiin käänteisiin.
Kierroksella kuulimme tarinoita esimerkiksi näyttelijöistä, laulajista ja kaunottarista. Onhan Malmilta saaneet viimeisen lepopaikkansa niin Tauno Palo, Ansa Ikonen kuin Tabe Slioorkin. Laulajista kuuluisimmat lienevät Tapio Rautavaara ja Laila Kinnunen.
Malmin hautausmaahan liittyy myös tarinoita Suomen vaikeista ajoista. Sodat ja niiden uhreja on haudattu tänne. Malmin hautausmaalta löytyy esimerkiksi Helsingin ilmapommituksissa kuolleiden haudat sekä sota-aikoina oman vakaumuksensa vuoksi surmattujen hautoja. Sotiemme tragediat ovat edelleen muistuttamassa meitä täällä ja se antoi meille paljon ajattelemisen aihetta, kun lopulta poistuimme porttien ulkopuolelle. Kuitenkin kierros antoi jokaiselle paljon. Saimme ulkoilla hyvässä säässä yhdessä ja muistella menneitä polvia ja oppia maamme ja kaupunkimme historiasta. Samalla mieltä lämmitti se, että näin saimme olla mukana tärkeässä työssä yhdessä myös vapaa-ajallamme.